Ei ole totta että taas unohdin koko blogin lähes vuodeksi. Mutta kesän aikana tapahtui niin paljon, että unohdin vanhat asiat. Unohdin senkin miltä tuntuu rakastaa. Kesän aikana muutin Tampereelle opiskelemaan, löysin uusia aivan ihania ystäviä, vietin aikani sinkkuna vihaten suhteita ja vältelleen miehiä, jotka ilmaisivat vähäistäkään kiinostusta mua kohtaan, halusin vain bilettää ja viettää vapaata opiskelijaelämää.

Noin kuukausi sitten huomasin taas olevani enemmän tai vähemmän varattu. Elämäni on vallannut upea mies, jota en ensin voinut uskoa todeksi. Epäilin pitkään mielessäni suhteen toimivuutta. Olin varma että tämä gigolohan vain leikkii mulla! Mutta ehkä jopa minussa on jotain naisellista viettiä, jota en  itse huomaa. Miehellä on tummat hiukset, ruskeat silmät, maitokahvin värinen iho, lihakset ja täydellinen "free ur mind" -ajatuksenjuoksu, joten voiko enempää toivoa keneltäkään mieheltä.

En lähes vuoteen ole kokenut vainoharhaisuutta, masentuneisuutta tai ahdistuneisuutta. Aivan kuin Tampere olisi vapauttanut mut siitä valtavasta sotkuisesta lankakerästä, joka mun sisälläni oli. Mulla on oma elämä, omat säännöt ja oma vapaus. Kissa, poikaystävä, ihmissuhdesotkuja ja rakkaita ihmisiä ympärillä. Kun multa tänä vuonna kysyttiin mitä haluan joululahjaksi, en osannut vastata. Mulla on jo kaikki mitä tarvitsen. Joululoman vietän entisessä kodissa äidin, veljen, koiran ja kissan kanssa, enkä tarvitse mitään muuta. Tänään silitin pöytäliinoja ja ripustin karamelleja kuuseen. Illalla satoi lunta, ja kävin meidän koiran kanssa ulkona ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen.

Olen oikeasti onnellinen monen vuoden jälkeen.