Juon glögiä punaisesta joulumukistani, ja mutustan kuusen muotoisia pipareita. Juuri tältä maistuu joulu. Kuusi tuoksuu pihkalle ja on koristeltu porvarikimallekoristeilla. Koira ja kissa pyörivät ympärillä. Äidin kanssa jutellaan ja katsotaan joululahjaksi saatuja videoita. Lapsuuden jouluista muistan leikit, lelupakkausten hankalat kiinnitykset ja olohuoneen pöydällä olleet suklaakonvehdit. Kahdesta viime joulusta muistan vain kun illalla itkin itseni uneen, kun ruoka ei maistunut, eikä mikään tuntunut miltään. Tämä joulu tuntuu lämpimältä ja kodikkaalta. Niin kuin joulun kuuluukin. Ihmeellistä, miten nopeasti kaikki muuttuu. En enää edes muista, mistä kaikki alkoi. Mistä kaikki paha olo sai alkunsa. Nyt se on kuin liian pitkä painajainen. Tietysti lähes kaksi vuotta kestänyt masennus jättää jälkensä, mutta silti se on poissa.

Olin tänä vuonna jopa niin kiltti, että kuusen alta löytyi aattona paketteja. J.M. Barrien Peter Pan alkuperäisenä versiona ja näytelmäversiona. Minä vain rakastan sitä tarinaa, koko sen maailmaa ja kaikkia ihania henkilöitä. Sain tädiltä ja isältä yhteensä niin paljon rahaa, että pääsen tammikuussa käymään Tukholmassa, ja hankittua passin tulevia matkoja varten. Ilman tätä frii ur mind -ihmistä en olisi postunut suomen maalta vielä vuosiin. Mutta nyt en tiedä milloin se kiskoo minut junaan. Kaikki se ennalta-arvaamattomuus on uskomatonta. Juuri sitä mitä tarvitsen ja mitä tahdon. En vieläkään usko, että olen voinut löytää sellaisen miehen.

Hukkasin jonnekin ne kaksi vuotta elämästäni. On hassua, että minä hätiköin taas uudessa suhteessa samaan aikaan, kun saan kuulla muutaman ikätoverini menneen kihloihin ja yhden olevan raskaana huumediilerille. Ja hän aikoo pitää lapsen. Mielestäni tässä iässä ollaan ihan liian nuoria rakentamaan tulevaisuutta näin vakaasti toisen ihmisen kanssa. Ei sovi minulle.